Valokuvaus mentoreiden kanssa työskentelyn merkitys

Kuinka sain mentorin:

Kasvoin, olin aina lapsi, joka tarttui kameraan paikallisiin hevosnäyttelyihin ja tapahtumiin valokuvaamaan ystäviäni ja kokeilemaan uusia tekniikoita. Ajoin hevosilla kilpailukykyisesti 5–17-vuotiaana, kun minun oli pakko hidastaa vauhtiani leikkauksen takia. Tyhjyyden täyttämiseksi aloin seurata muita urheilulajeja. Kiitos työstäni kenttävartijana paikallisella jäähalli, jääkiekko oli hyvä paikka aloittaa. Pikakelaus eteenpäin kaksi kuukautta, muutama päivä uudenvuoden 2012 jälkeen ... Sain puhelun paikalliselta NHL-joukkueeltani - NY Islanders. Heillä oli paikan fanejaan ottama valokuvafoorumi ja he halusivat tietää, voinko tulla haastatteluun. Ajoin Nassaun Colosseumille, jossa joukkue pelaa ja tapasin tulevan pomoni Alexa Conforti. Hän halusi tietää, voisinko aloittaa pelin seuraavana iltana Detroit Red Wings. En tiedä, oliko hän aluksi tietoinen nuoresta iästäni, mutta minun on pitänyt tehdä se selväksi, kun huudahdin innoissaan: ”Rakastan ... mutta minun on ensin tarkistettava isäni luona ... se on koulun ilta. ”

Mentor-kokemus:

Se kesti vakuuttavaa, mutta seuraavana iltana kuvasin ensimmäisessä jääkiekkopelissäni! Kamera kädessä seurasin toista harjoittelijaa ja etsin katsojien katsojia, jotka odottivat kuvien ottamista. Muutamat ensimmäiset pelit menivät hyvin. Sain kokemusta, minulla oli opetussuunnitelman ulkopuolinen toiminta yliopistoon ja yhdistin kaksi suosikkini asiaa: jääkiekko ja valokuvaus. Pian kuitenkin aloin huomata valokuvaajat, jotka istuivat laudoilla jäällä. Heidän uskomattomista linsseistään ja areenan laajuisesta strobe-valaistuksesta tuli tuskallisen kiehtova. Lisää muutama viikko tunkeutumalla nenääni minne se ei kuulunut ... ja wallah. Minut oli otettu heidän pääkuvaajaansa siiven alle - Mike Stobe. Puhuin hänelle linsseistä, hänen prosessistaan ​​ja jopa avustin häntä erillisessä valokuvauksessa paikallista urheilulehteä varten. Todistin omistautumiseni.

Myöhemmin kaudella Alexa järjesti minulle korvaavan kuvan fanikuvaajana. Tämä antoi minulle mahdollisuuden varjostaa Stobea koko pelin alkamiseen. Aloitin sinä päivänä kello 3 - neljä tuntia ennen kiekon pudotusta. Hän näytti minulle strobojaan, luettelot saamistaan ​​pyynnöistä, kattokameroiden kiinnikkeet ja paljon muuta. Ammuin hänen vieressään lasia kohti ja minun piti pitää pelaajien (NY Islanders vs Washington Capitals) fangirling kurissa. Mielestäni on melko reilua sanoa, että olen oppinut enemmän sinä iltana kuin olen koskaan ollut kollektiivisessa kokemuksessani tähän mennessä valokuvaajana. Koska ei ole vaikea nähdä - olin koukussa.

Ikään kuin saartalaiset voisivat saada hämmästyttävämpää kehitykseni valokuvaajana, he jopa antoivat minun matkustaa Bridgeportiin, CT ampua valokuvia heidän ala-liigajoukkueestaan ​​yksin. Nämä mahdollisuudet ovat vain muutama luettelosta, jonka he ovat antaneet minulle. Olen saanut uskomattomia mentoreita joukkueen ammattivalokuvaajilta. Minun muodollisen valokuvauskoulutuksen puuttuminen luokkahuoneessa (lukuun ottamatta koulussani tarjottavia peruskoulun kursseja) ei enää haittaa kehitystäni. Olen saanut itseluottamusta ja halua oppia. Paremman lauseen puuttuessa olen lisäksi hankkinut oman "taskuhaltian" (Stobe). Aina kun olen ammunnassa ja hämmennyttä asetuksista tai tarvitsen neuvoja, ammuin hänelle nopean tekstin ja vaikka joskus pilkataankin - saan aina vastaukseni.

Näiden upeiden mentoreiden lisäksi löysin mentoreita kummallisimmista paikoista. Nykyään sinun ei tarvitse nähdä ketään kasvotusten tuntea olevasi "ystäviä" heidän kanssaan sosiaalisen verkostoitumisen ja median ansiosta. Rachel Tokarski on Uskomaton valokuvaaja Pittsburghista, jonka oli onni tavata kuvatessasi play-off-peliä Hartfordissa, CT viime kuluneen kauden aikana. Stoben kehotuksesta pyysin Rachelia kritisoimaan nykyistä työtäni, ja hän oli enemmän kuin vapaaehtoinen. Yllätyksekseni sain muutama viikko sitten häneltä sähköpostin tarkistamassa minua ja valokuvaani. Hänen ulottuvuutensa teki päivästäni. Ei joka päivä niin hämmästyttävän lahjakas kuin hän, menee pois tieltään muukalaiselle, joka vain yrittää löytää paikkansa valokuvauksessa. Sanat eivät voi ilmaista kiitollisuuttani, ja lisäksi - kuinka paljon olen oppinut.

Miksi sinun pitäisi saada mentori:

Jos voin sanoa mille tahansa valokuvaajalle, nuorelle tai vanhalle, se olisi löytää itsellesi mentori. Vaikka he olisivat vain siellä kritisoimassa työsi tai antavat sinulle erilaisia ​​näkökulmia, ne auttavat yleistä kasvua. He saattavat tehdä jotain niin yksinkertaista kuin sanoa "hei-kiva laukaus", mutta heidän erilaiset näkökulmansa ja kokenut silmänsä auttavat sinua tulemaan paremmaksi valokuvaajaksi. Tähän päivään lähetän edelleen valokuvani suurten tapahtumien jälkeen Stobelle ja saan pitkän luettelon kaikista heistä vialla. Vaikka en ehkä aina kuuntele näitä kommentteja, muistan ne aina ja yritän korjata niitä ensi kerralla. Tietenkin, kun yksi asia korjataan, upouusi pitkä luettelo ongelmista on taipumus ilmestyä. Mutta tämä pätee kaikkiin valokuvaajiin, jotka haluavat kasvaa. Vain loputon kritiikki auttaa.

Mallory Robalino on nuori valokuvaaja Long Islandilta, NY. Hän valokuvaa urheilua, paikallisia tapahtumia, ratsastajia ja paljon muuta. Hänen salkku on nähtävissä täällä. Käy hänen valokuvablogissaan täällä.